30. lokakuuta 2015

HELSINKI -RETKI: vierailu Radio Helsingin toimitukseen

Perjantaina 30.10 suuntana oli jälleen Helsinki. Tällä kertaa täällä kirjoittelee kuitenkin  vain Angela. Aino ei retkelle ehtinyt omilta kiireiltään, mutta oli ehdottomasti hengessä mukana vakkei paikan päällä ollutkaan!

Ensimmäisenä pysäkkinä Helsinki -retkellä oli Radio Helsingin toimitus Sörnäisissä. Siellä meitä oli vastassa Aleksi Pahkala ,joka toimii muun muassa Radio Helsingin aamuissa. 


Saimme kuulla Radio Helsingin historiasta. Radio Helsinki on ollut aikaisemmin Helsingin Sanomien omistama, kunnes he ilmoittivat lopettavansa ohjelmatoiminnan. Onneksi suuri joukko kanavan kuuntelijoita perusti Save Radio Helsinki -liikkeen ja lopulta Radio Helsinki aloitti itsenäisesti lähetykset. Kanava saikin siis jatkua suurimmaksi osaksi kuuntelijoiden ansiosta. Myös toimituksen sisustukseen sisältyvät esineet ja huonekalut ovat lahjoituksia. Tällä hetkelä toimitus sijaitsee kaupungin omistamassa talossa, joka on entinen teurastamo. 


Radio Helsingin toimituksessa oli kotoisa ja rento tunnelma. Pahkalan mukaan toimituksessa on töissä monenlaisia ihmisiä. Radio Helsingille on tärkeää ihmisten tasa-arvoisuus ja he tukevat vähemmistöryhmiä. Radio Helsinki olikin järjestäjänä Meillä on unelma - tapahtumassa, joka tapahtui Helsingin Kansalaistorilla heinäkuussa. Tapahtuma oli mielenosoitus avoimen ja monikulttuurisen Suomen puolesta.




Radio Helsinki on voittanut monia palkintoja ja valittu moneen otteeseen vuoden radioksi. Radio Helsinki tunnetaan soittolistattomuudestaan. Ohjelmien juontajat saavat valita itse musiikit. Kanavalla on myös monia erilaisia ohjelmia monista eri aiheista. 

Radioalalle ei tarvitse välttämättä suoraan kouluttautua. Pahkalan mukaan monet ovat päätyneet alalle esimerkikssi työskenneltyään toimittajina. Mediat muuttuvat ja vaikka Radio Helsingin toimituksessa kiirettä riittää, on tosiasia se, että alalla on jatkuvasti vähemmän työpaikkoja. Pahkala kannustaa kuitenkin nuoria olemaan lannistumatta, sillä töitä riittää myös media-aloilla, kunhan jaksaa olla kekseliäs. 

Omasta mielestäni vierailu oli aivan mahtava kokemus. Radio Helsingin avoimuus ja omistautuneisuus kuuntelijoita kohtaan on todella suuri ja viimeistäänkin nyt sen pystyy erottamaan muista asemista erilaisuutensa ansiosta. Mielestäni on hienoa, että asemalla tehdään asiat omalla tavalla, eikä kuljeta massan mukana.





4 kommenttia:

  1. Tosi paljon tietoa tästä vierailusta, itse en saanut näin paljon infoa! Kiva postaus!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen postaus ja sain tietää paljon Radio Helsingistä.

    VastaaPoista
  3. Itsekin pidin tosi paljon paikan rennosta meiningistä, tuli hyvä fiilis, samanlainen kun kuuntelee itse kanavaa :)

    VastaaPoista