5. lokakuuta 2015

JOURNALISMIN SÄÄNNÖT


Tehtävänämme oli tutkia journalistin ohjeita ja vastata niitä koskeviin kysymyksiin. Tässä postauksessa kerromme sääntöjen pääsisällöt.

Journalistiliiton sivuilta löytyvistä journalistin ohjeissa kerrotaan journalismin pääsääntöjä. Journalistin ohjeet on laadittu suomalaista mediaa varten ja journalistit ovat pääasiassa vastuussa lukijoilleen, katselijoilleen ja kuulijoilleen. Toisen tekstiä käytettäessä on mainittava sisällön lähde ja tarkistettava tietojen oikeellisuus. Journalistin velvollisuus on pyrkiä todenmukaiseen tiedonvälitykseen. Jos julkaisussa kuitenkin ilmenee virheitä, virhe on korjattava välittömästi niin, että oikea tieto tavoittaa mahdollisimman suuren joukon. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta ja näihin liittyviä ominaisuuksia ei pidä tuoda esille. Arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella.

Julkisella paikalla tapahtuvaa toimintaa on lupa kuvata ilman asianosaisten suostumusta. Aineistoa julkaistaessa on otettava huomioon yksityisyydensuoja. Lehden verkkosivuilla julkaistavissa aineistoissa on otettava huomioon yksityisyyden suoja, ihmisarvo. Erityisesti lapsille ja nuorille suunnattuja palstoja tulee valvoa ja yleisöllä tulee olla mahdollisuus ilmoittaa loukkaavasta sisällöstä. Jos epäilee, että mediassa on rikottu näitä sääntöjä, siitä voi ilmoittaa Julkisen sanan neuvostoon.

Lisää journalistin ohjeista sekä yleisen kuvaamisen ohjeista löydät:
http://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/
http://www.valokuvaajaksi.fi/valokuvaajan-tyo/mita-saa-kuvata/

-xoxo A&A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti